Brasiliasta kotoisin oleva Rafael de Oliveira hymyilee tyytyväisenä, sillä hänellä on hyvä työpaikka, jossa hän kouluttautuu oppisopimuskoulutuksella mieleiseen ammattiin. Hän muutti suomalaisen vaimonsa myötä Suomeen 2014. Alusta alkaen hänellä oli into oppia suomea. Oleskeluluvan saatuaan de Oliveira pääsi Salpauksen kotoutumiskoulutukseen.
– Kotoutumiskoulutus oli hyvä, siellä oppi paljon asioita ja opettaja oli hyvä, hän kehuu.
Koulutuksesta hän sai myös ystäviä, joiden kanssa tuli puhuttua suomea, koska se oli ryhmän ainoa yhteinen kieli. Kotona vaimo auttoi opiskeluissa ja kodin pinnat oli peitetty muistilapuilla, joista saattoi kerrata sanoja.
Ennen Suomeen tuloaan de Oliveira oli työskennellyt niin rakennuksilla kuin autokorjaamossakin, mutta tutkinnot puuttuivat. Brasiliassa työt opittiin tekemällä, eikä niihin erikseen kouluttauduttu. Kotoutumiskoulutuksen lopulla hän halusi tutustua metallialaan ja sopiva paikka löytyi Lahden Tasopalvelu Oy:stä. Tutustuminen sujui niin hyvin, että hän sai sieltä oppisopimuskoulutuspaikan.
– Minulla on ollut tuuria, että sain työpaikan, jossa on hyvä ilmapiiri, mukavat työkaverit ja hyvä pomo, de Oliveira toteaa
Hän viihtyy hyvin ja on innostunut työstään. Oppisopimuskoulutuksessa de Oliveira opiskeli teoriaa kahtena päivänä kuukaudessa, muuten hän työskenteli ja oppi asioita työpaikalla. Opintojen myötä valmius yrityksen eri tehtäviin kasvaa. Tulevaisuudelta de Oliveira toivoo, että voisi jatkaa nykyisessä työssä ja oppia vielä lisää. Nyt on hyvä näin, työpaikka on mieleinen ja lähellä kotia. Ja tosiaan, de Oliveira on myös suuri jalkapallofani.
Lahden Tasopalvelu Oy – oppisopimuskoulutuksen konkari
Lahden Tasopalvelu Oy on yli 20 vuotias yritys. Alussa oli yhden miehen yritys, jossa työkalut kulkivat auton perässä. Ensimmäisen vuoden lopussa Harri Seroff palkkasi ensimmäisen työntekijänsä ja nyt yrityksessä työskentelee 40 henkilöä. Lahden Tasopalvelu Oy tekee teräsrakenteita. Asiakkaita ovat isot rakennusyritykset ja kohteina isot uudisrakennukset, kauppakeskukset, tuotantolaitokset ja autohallit.
Lahden Tasopalvelussa on pitkä kokemus oppisopimuskoulutuksesta. Seroff arvelee, että heille on tullut parikymmentä työntekijää oppisopimuskoulutuksen kautta. Hän toteaa, että koulutustapa on hyvä ja sitä kautta on saatu ammattilaisia töihin. Kun vanhat tekijät eläköityvät, niin uudet tekijät täytyy kouluttaa alalle, sillä valmiina heitä ei löydy. Oppisopimuskoulutus aikuiselle mahtava tapa saada tutkinto ja alalle voi kouluttautua, vaikka ei olisi aikaisempaa kokemusta.
– Metallialalta löytyisi nyt töitä ja ala sopii henkilölle, joka haluaa tehdä käsillään töitä ja saada valmista aikaan. Lisäksi tarvitaan vielä motivaatiota, jotta työ onnistuisi, Seroff kertoo.
Seroff suosittelee oppisopimuskoulutusta työnantajille. Hän toteaa, että se on erittäin oiva tapa hankkia työntekijöitä. He oppivat heti talon tavoille ja miten työyhteisö toimii. Lisäksi oppisopimuskoulutuksen kautta tulevat ovat valmiita tekemään töitä. Lahden Tasopalvelussa on muiden joukossa ollut myös maahanmuuttajataustaisia koulutettavia. Seroff toteaa, että he ovat reippaita ja motivoituneita tekijöitä ja hommat hoituvat. Heillä on halu oppia ja sopeutua yhteiskuntaan.
LISÄTIETOJA
p. 044 708 0288
kyllike.ladva@salpaus.fi
p. 050 526 5889
rita.onkalo@salpaus.fi
Teksti: Mari Peltonen
Kuvat: Mari Peltonen
Kategoriassa: Opiskelijatarina
Jaa tämä artikkeli: