Marakon Groupin toimitusjohtaja Pekka Pohjoismäki yllättyi positiivisesti yhteistyöstä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Marakon Group on 40 työntekijää työllistävä ja Lahden Ahtialassa sijaitseva perheyritys, johon kuuluu Marakon Oy, Rambooms Oy ja MRK-rent Oy.
-Tulin Lahteen töihin kaksi vuotta sitten ja Lahden seudulla minulle on tullut kaksi isoa positiivista yllätystä: Lahden Teollisuusseura ja Koulutuskeskus Salpaus. Salpauksesta olemme saaneet meidän tarpeisiin hyvin sopivaa koulutusta, hän kertoo.
Salpauksen koulutuksiin on osallistunut esimiehiä Marakonilta ja Ramboomsilta. Heistä kolme opiskelee Salpauksessa tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkintoa, yksi johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa.
– Mielsin Salpauksen perinteiseksi ammattikouluksi, mutta minulle selvisi, että Koulutuskeskuksen opiskelijoiden suurin ikäryhmä ei olekaan 16-18-vuotiaat. Salpauksessa on paljon työn ohessa ja muutenkin aikuisiällä opiskelevia, toimitusjohtaja toteaa.
Koulutus hyödyttää koko organisaatiota
– Kaikki lähtee yrityksen strategiasta. Vuonna 2018 mietimme toimintatapaamme ja muodostimme organisaatiota ja johtamisjärjestelmää. Siinä yhteydessä kovasti mietin, miten nostaisimme esimiesosaamisen tasoa, Pohjoismäki kertoo.
Marakon Groupissa esimiesosaamisen lisääminen tapahtuu koulutuksen ja työssäoppimisen kautta. Yrityksen hallituksen kanssa pohdittiin, miten nostaa henkilöstön osaamistasoa ja mikä olisi sopivaa koulutusta. Työelämäasiantuntija Raimo Tevajärvi kävi yrityksessä kertomassa Salpauksesta ja sen palveluista. Vierailu osui juuri osaamispohdinnan aikaan ja yhteistyö sai alkunsa.
– Uskon siihen, että ihmiset kasvavat seuraaviin tehtäviin ja siihen täytyy olla jonkinlainen suunnitelma, Pohjoismäki tuo esiin.
Marakon Groupin työntekijät ovat suorittaneet oppisopimuksella opintonsa kahdessa vuodessa. Kahden vuoden pituisten opintojen avulla tulee tietty väljyys, eikä lähipäivät ole ihan peräkkäin. Pohjoismäestä se jättää myös aikaa ajattelemiselle ja uuden kehittämiselle.
– Koulutuksen myötä uusia ajatuksia ja tapoja toimia ei tule vain opiskelijoille, vaan koko organisaatiolle. Olen vakuuttunut siitä, että maailma muuttuu ja kehitys kehittyy, joten ihmisten on kehityttävä mukana, hän toteaa.
Oppisopimuksella voi samalla jalostaa oman työn tekemistä
Myyntipäällikkö Pedro Bejarano opiskelee oppisopimuksella tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkintoa Salpauksessa. Hänellä on tutkinnon suorittaminen jo loppusuoralla.
– Olen tehnyt kauan myyntityötä. Koulutuksesta olen saanut uutta tuoretta näkökulmaa työhön ja koulutus on myös vaikuttanut toimintatapaani, hän sanoo.
Bejaranon ryhmän opiskelijat ovat teollisuuden eri aloilta, kuten muovi-, metalli- ja puuteollisuudesta. Hän on saanut koulutuksen kautta uusia kontakteja ja huomannut, että eri yrityksissä painitaan samojen asioiden äärellä ja ratkaisumalleja voidaan etsiä yhdessä. Hänestä yksi parhaimmista asioista on ollut se, kun on tavattu opiskelukavereiden kanssa ja tehty esimerkiksi ryhmätöitä yhdessä.
– Työn ja opiskelun yhdistäminen on sujunut loistavasti. Työntekoa voi jatkaa normaalisti ja samalla jalostaa omaa työtään. Lähiopetuspäivissä on ollut hyviä aiheita, esimerkiksi viimeisessä lähiopetuspäivässä on tulossa digitalisaatiosta asiaa, Bejarano kertoo.
Vaikka koulutuksen aikana Bejarano vaihtoi työtehtävää ja aloitti kotimaan myynnin vetämisen, koulutusta pystyttiin muokkaamaan uutta työtehtävää varten.
– Tämä muutoksen mahdollistaminen oli asiakaslähtöistä. Pedro on innostunut opinnoista ja miettii myös jatko-opintoja, Pohjoismäki sanoo.
Marakon Group
- Yrityksen missiona on parantaa asiakkaiden työntekemisen turvallisuutta ja tuottavuutta.
- Kolme eri liiketoiminta-aluetta: Suomessa yritys myy ja vuokraa kaivinkoneisiin liitettäviä hydraulisia lisälaitteita. Yritys on OEM-toimija eli alkuperäinen laitevalmistaja globaaleilla rikotuspuomimarkkinoilla, pääasiakaskuntana Kolmas liiketoiminta-alue on palveluliiketoiminta.
- Suomessa yrityksen asiakaskunta on kaivostoiminta, maanrakentajat ja purku-urakoitsijat.
Tutustu myös näihin
KYSY LISÄÄ
Teksti: Satu Salo-Jouppila |
Kuvat: Satu Salo-Jouppila
Kategoriassa: Työelämätarina
Jaa tämä artikkeli: