Kattotutka Oy on toiminut pian 30 vuotta, joten yrityksellä löytyy monipuolista asiantuntemusta mm. kattojen tarkastukseen, korjaukseen, pinnoitukseen, puhdistukseen sekä erilaisiin turva- ja sadevesijärjestelmiin.
Kattotutkan henkilöstöjohtaja Heikki Kumpulainen sekä aluepäällikkö Pekka Inkeroinen kertovat, että kaikkia halukkaita työntekijöitä tuetaan koulutuspolulla.
Harrastuksissa ja työssä hankittu osaaminen on yhtä arvokasta kuin koulutuksessa saatu
Aivan eilisen teeren poika ei ole myöskään rakennusalalla parikymmentä vuotta toiminut asikkalalainen Hannu Kainulainen, joka halusi lähteä rohkeasti osoittamaan osaamistaan, täydentämään tietojaan sekä hankkimaan tutkintotodistuksen talotekniikan erikoisammattitutkinnon talotekniikkaurakoinnin osaamisalalta, rakennuspeltiseppämestari (EAT).
Alusta saakka oli selvää, että Kainulaisen koulutus halutaan toteuttaa työtehtävissä työpaikalla, jolloin oppisopimuskoulutus oli sopiva ratkaisu. Kattotutkasta oltiin yhteydessä paikallisen ammatillisen oppilaitoksen Salpauksen työelämäasiantuntija Rita Onkaloon. Hän selvitti yrityksen ja opiskelijan tarpeet sekä organisoi koulutuskokonaisuuden.
Rakennuspeltiseppämestarin koulutus toteutettiin hankintasopimuksellisena oppisopimuskoulutuksena, koska Salpauksessa ei järjestetä kyseistä talotekniikan erikoisammattitutkinnon osaamisalaa. Tässä tapauksessa tutkintokoulutus ja näytöt hankittiin yhteistyöoppilaitos Sedulta Seinäjoelta.
- Haluamme ja voimme palvella laajennetun oppisopimuksen avulla päijäthämäläisiä asiakkaitamme kaikissa tutkinnoissa, kertoo Onkalo.
Suurin osa oppimisesta tapahtuu työpaikalla
Työmaa onnistui koronasta ja talvisesta vuodenajasta huolimatta erinomaisesti. Työssä oppiminen on kaiken perusta ja oppilaitoksessa opiskellaan vain tarpeen mukaan, yleensä noin 3–10 päivää.
Rakennusalalla on totuttu liikkumaan, joten välimatka oppilaitokseen on harvoin este opiskelulle. Nykyisin opetus on mahdollista myös etäyhteyksin (Teams, Zoom). Etätehtävät ja näyttökoosteen voi tehdä ajasta ja paikasta riippumatta.
Näyttö on aitoa toimintaa omassa työssä
Useimmiten haastavin osuus on pysähtyä inventoimaan osaamistaan ja koostaa näyttöaineisto. Näyttö on aitoa toimintaa, jossa tutkinnossa vaadittu osaamistaso tuodaan esille pääosin käytännön työtehtäviä tekemällä ja sitä täydentävillä aineistoilla (mm. työmaapäiväkirja, kuvat, videot, dokumentit, selosteet). Arviointikeskusteluun osallistuu opiskelijan lisäksi työelämäarvioija, esimerkiksi esimies tai työpaikkaohjaaja ja opettaja, tässä tapauksessa Sedun Milla Peltola.
Tutustu myös
KYSY LISÄÄ
Teksti: Rita Onkalo |
Kuvat: Hannu Kainulainen, Rita Onkalo
Kategoriassa: Työelämätarina
Jaa tämä artikkeli: