Kengittäjä on anatomian tuntija ja taitava käsityöläinen

Ensimmäinen löydös moderninkaltaisista hevosenkengistä tehtiin etruskien haudasta Italiassa vuonna 1897. Kyseisten kenkien on arveltu olevan peräisin noin vuodelta 400 eaa. Kengät olivat materiaaliltaan pronssia ja niissä oli reiät nauloille. Tätä ennen muinaisessa Aasiassa hevosten kavioita suojattiin muun muassa nahasta valmistettujen ”sandaalien” avulla. Pohjoisessa Euroopassa hevosten nykyaikainen kengittäminen on ollut käytänteenä kuudennelta vuosisadalta lähtien.

Kengittäjän ammatti on siis hyvin vanha käsityöläisammatti, joka on vuosituhansien saatossa muuttunut yllättävän vähän.

– Kengittäjän tärkein tehtävä on saattaa hevonen hyvään kaviotasapainoon, se on kaiken A ja O, summa kengityksen opettaja Timo Alanko.

Tämä ei ole vuosien saatossa muuttunut. Kengittäjän tulee pystyä arvioimaan paitsi hevosen rakennetta, myös sen käyttötarkoitusta ja koostaa sen pohjalta hevoselle yksilöllisesti toimiva kengitys.

Nykypäivänä kengityksessä voidaan käyttää valmiita kenkiä ja kengittäjälle on tarjolla erilaisia apuvälineitä, esimerkiksi telineitä, joille hevosen jalka voidaan asettaa kengitystoimenpiteiden ajaksi. Toki nykyäänkin kenkiä voidaan tehdä alusta loppuun saakka itse, mutta se on relevanttia lähinnä sairaskengityksiä tehtäessä tai kengitysseppien välisissä kilpailuissa. Silti lopputulos, johon pyritään, säilyy samana. Kun kavio laskeutuu maahan, se on tasapainossa.

Kengittämisprosessia enemmän ovat muuttuneet itse kengittäjät.

– Ennen vanhaan kengittäjät olivat murahtelevia ”ukkoja”, jotka olivat käyneet armeijan kengityskoulun. Nykyaikana kengittäjän työ on asiakaspalvelutyötä, jossa hyvät sosiaaliset taidot ovat tärkeä osa kengittäjän työkalupakkia, kertoo Alanko.

Viime vuosien aikana naiset ovat vallanneet alaa ja Alangon mukaan kengittäjän opintoja suorittavista valtaosa on nykyään naisia.

– Fyysiseksi ja raskaaksikin kuvaillussa kengittäjän työssä on kuitenkin voiman sijaan paljon enemmän kyse tekniikasta. Vaikkei voimastakaan haittaa ole, sanoo Alanko.

Suomessa ei nykyisellään ole yhtäkään palkkatyössä olevaa kengittäjää, vaan kaikki toimivat ammatinharjoittajina.

– Tämä on mielenkiintoinen ammatti. Siinä kohtaa, kun asiakaskuntaa alkaa kertymään, pystyy päättämään itse omat työaikansa. Mielenkiinto hevosurheilua kohtaan alkaa kasvamaan viimeistään siinä kohtaa, kun pääsee kengittämään kilpahevosia. Raviurheilu on pääasiallinen kiinnostuksen kohteeni, mutta muun muassa kenttäratsastusta olen seurannut myös, kertoo Alanko.