Halton Marine Oy:llä on ollut säännöllisesti Salpauksen opiskelijoita työharjoitteluissa merialusten vaativien sisäilmaratkaisujen tuotannossa. Pitkään jatkunut yhteistyö syventyi tänä vuonna kumppanuudeksi.
– Kumppanuus on luonteva jatkumo molemminpuoliseen sitoutumiseen, kertoo henkilöstöpäällikkö Minna Piipponen.
Kumppanuuteen liittyy myös yhteiskunnallisen vastuun näkökulma.
– Tällaisesta yhteistyöstä hyötyvät niin opiskelijat, oppilaitos kuin me työnantajanakin, sanoo oppilaitoksen kanssa muun muassa harjoittelijoihin liittyvistä asioista vastaava tuotannon esihenkilö Petri Salonen.
Työssäoppijoita tulee Haltonille yhdessä sovitun toimintamallin mukaisesti
Työssäoppijoita tulee Haltonin tehtaalle säännöllisesti ennalta sovitun toimintamallin mukaisesti.
– Tiedämme hyvissä ajoin, milloin työssäoppijoita on tulossa ja millaisia tutkinnon osia he tulevat suorittamaan. Joskus voimme tarjota työssäoppijoille useampiakin tutkinnon osia, Salonen kertoo.
Suurin osa työssäoppijoista opiskelee kone- ja tuotantotekniikkaa, mutta harjoittelijoita on ollut myös sähkö- ja logistiikka-aloilta.
– Se on hienoa, kun opiskelija valmistuttuaan työllistyy meille. Jotkut jatkavat meillä myös oppisopimuksella, hän jatkaa.
Oppilaitosyhteistyö on hyvä väylä saada työntekijöitä
Yhteistyö Salpauksen kanssa onkin osoittautunut hyväksi keinoksi rekrytoida uusia työntekijöitä.
– Opiskelija ei vielä välttämättä meille tullessaan tiedä, millaista työtä hän on tulossa tekemään. Parhaassa tapauksessa hän innostuu alasta ja saamme sitoutuneen ja motivoituneen työntekijän. Yhteistyö oppilaitoksen kanssa on paras mahdollinen tapa saada uusia työntekijöitä ja myös lisätä tietoisuutta toimialasta, Piipponen sanoo.
– Moni työssäoppija innostuu työstä jopa niin, että haluaisi jättää koulun kesken ja tulla meille töihin. Meille on kuitenkin tosi tärkeää, ettei kukaan jätä koulua kesken, vaan suorittaa tutkinnon loppuun. Usein tällaisessa tilanteessa siirrytään oppisopimukseen, Piipponen jatkaa.
– Tekemällä yhteistyötä oppilaitoksen kanssa meillä on hyvät mahdollisuudet saada esimerkiksi kesätyöntekijöiksi henkilöitä, jotka tuntevat jo talon työt ja tavat, Salonen kuvailee.
Oppisopimuksessa on monia hyviä puolia
Oppisopimuksessa on hyviä puolia niin opiskelijalle kuin työnantajallekin.
– Oppisopimus sopii monelle hyvin, koska siinä opiskellaan käytännön työtä tekemällä, kertoo Piipponen.
– Oppisopimuksen ajalta opiskelija saa palkan ja työnantaja työpanoksen. Työnantaja saa oppisopimuksen avulla sitoutuneita ja motivoituneita työntekijöitä, Salonen kertoo.
Työpaikkaohjaajista tukea työpaikan arkeen
Seuraavaksi yhteistyö syvenee työpaikkaohjaajien kouluttamiseen. Työpaikkaohjaajalla on tärkeä tehtävä perehdyttäjänä ja työtehtävien opastajana.
–Työpaikkaohjaajien koulutuksesta saa tukea ja välineitä esimerkiksi erilaisten opiskelijoiden kohtaamiseen ja ohjaamiseen, Salonen kertoo.
Työpaikkaohjaajakoulutuksista on hyötyä myös olemassa olevien työntekijöiden perehdyttämisessä uusiin työtehtäviin.
– Meillä on paljon työnkiertoa ja myös siinä tarvitaan perehdyttämistaitoa, Piipponen jatkaa.
Esihenkilötyön koulutuksista työkaluja arjen johtamiseen
Myös esihenkilöitä kannustetaan Haltonilla opiskelemaan. Petri Salonen on itsekin yksi tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon suorittaneista. Osa esihenkilöistä on suorittanut lähiesimiestyön ammattitutkinnon.
– Oma esimieheni kannusti opiskelemaan. Tuotannon esimiestyön koulutuksesta sai tietotaitoa suoraan omaan työhön, Salonen kertoo.
– Varsinkin uusille esihenkilöille koulutus luo hyvän perustan uuteen rooliin. Siitä saa näkökulmia ja ajatuksia omaan työhön, Piipponen täydentää.
Mira ja Veli-Matti jatkavat kone- ja tuotantotekniikan opiskelua oppisopimuksella
Levyseppähitsaajaksi opiskeleva Mira Silvennoinen suorittaa opinnot loppuun oppisopimuksella Haltonilla. Hän tuli Haltonille alun perin työssäoppimisjaksolle ja innostui monipuolisista työtehtävistä.
– Haltonilla on ollut tosi mielenkiintoista ja yllättävän kiva työskennellä. Olen tehnyt töitä usealla työpisteellä ja päässyt tekemään erilaisia työtehtäviä cnc-särmäyksestä kokoonpanoon. Kun Haltonilta tarjottiin opintojen loppuajaksi mahdollisuutta oppisopimukseen, tartuin siihen mielelläni, hän kertoo.
Aiemmin vaatetusalalla työskennellyt Silvennoinen kiinnostui kone- ja tuotantotekniikasta, koska työssä tarvitaan kädentaitoja ja alalla on hyvät työllistymisnäkymät. Valmistumisen jälkeen Silvennoisen toiveissa onkin työllistyä Haltonille.
Myös Veli-Matti Koskinen tuli Haltonille ensin harjoittelujaksolle ja siirtyi sen jälkeen työskentelemään oppisopimuksella opintojensa loppuun asti.
– Oppisopimuksella sain monipuolisempia tehtäviä ja myös enemmän vastuuta. Tällä hetkellä kasaan kokoonpanijana palopeltejä ja kaasusulkupeltejä, hän kertoo.
Koneasentajaksi valmistuttuaan Koskisen on tarkoitus jatkaa Haltonilla kokoonpanijana, kunnes hän aloittaa varusmiespalveluksen.
Halton Marine valmistaa sisäilmaratkaisuja merelle
Halton Marine on osa globaalisti toimivaa perheomisteista Halton-konsernia, joka toteuttaa vaativien tilojen sisäilmaratkaisuja maalla ja merellä. Lahdessa Jokimaalla toimiva Halton Marine Oy valmistaa silmäilmaratkaisuja merelle, kuten laivoihin, öljynporauslautoille tai tuulivoimaloihin. Lahdessa yhtiö työllistää 135 henkilöä, joista tuotannossa työskentelee noin puolet. Tuotannon tehtäviin kuuluu muun muassa laserleikkausta, särmäystä, hitsaustyötä ja kokoonpanoa.
– Tuotannon tehtävissä ratkaisevat asenne sekä halu oppia ja tehdä työtä. Tämä on käsillä tekemistä ja tehdessään näkee työnsä tuloksen. Laserleikkauksessa pitää tykätä myös koneiden kanssa touhuamisesta ja ohjelmoinnista, kuvailee henkilöstöpäällikkö Minna Piipponen tuotannon tehtäviä Halton Marinella.
KYSY LISÄÄ
Teksti: Kaisa Törmänen |
Kuvat: Pia Niuta
Kategoriassa: Työelämätarina
Jaa tämä artikkeli: