Kun lahtelaisessa digitaalisia oppimateriaaleja tuottavassa Iioppi Oy:ssä tarvittiin juniortason ohjelmistokehittäjiä, toimitusjohtaja Jarmo Iivosen katse kääntyi lahtelaisiin oppilaitoksiin.
– Olen itse opiskellut aikoinaan Lahden ammattikorkeakoulussa ja koen, että alueen oppilaitokset tarjoavat hyvää opetusta, Iivonen kertoo.
Iivonen oli kuullut TE-toimiston tarvekartoituksen yhteydessä, että myös Salpauksessa koulutetaan ohjelmistokehittäjiä. Salpauksen yritys- ja työelämäpalvelujen kautta Iivonen löysi yhteyden tieto- ja viestintätekniikan lehtoriin, joka etsi sopivat ehdokkaat Iiopin tarpeeseen.
Iioppi päätyi palkkaamaan kaksi valmistumassa olevaa ohjelmistokehittäjää.
– Olen erittäin tyytyväinen Salpauksen toimintaan rekrytointiprosessin aikana. Sain hyvin vastauksia kysymyksiin ja koin, että tarpeemme ymmärretään ja asiat etenivät nopeasti.
Salpauksesta valmistuneet ohjelmistokehittäjät sopivat hyvin Iiopin tarpeisiin
Iivonen on ollut tyytyväinen Salpauksesta valmistuneisiin ohjelmistokehittäjiin.
– Olemme pieni yritys, joten jokainen meillä joutuu tekemään myös muuta sisällöntuotantoa. Olemme iloksemme huomanneet, että palkkaamamme tekijät ovat pystyneet myös esimerkiksi digikirjatuotantoon, hän jatkaa.
Malli, jossa työt yrityksessä aloitetaan juniortason ohjelmoijana, on havaittu Iiopissa hyvin toimivaksi.
– Meillä tällainen malli, missä aloitetaan juniortason ohjelmoijana, on erittäin hyvä. Koulutamme joka tapauksessa meidän yrityksemme tapoihin toimia ja juniorina pääsee helpommin sisään. Meillä on mahdollisuus edetä, kun tuotanto tulee tutuksi ja sisällöntuotanto on sujuvaa, Iivonen tuo esiin.
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnosta saa hyvät valmiudet työelämään
Salpauksessa on monipuolisesti tieto- ja viestintätekniikan koulutuksia, jotka antavat valmiudet työelämään ja jatko-opintoihin.
Tutustu ohjelmistokehittäjän koulutukseen
Front end -ohjelmoijat löytyivät Salpauksesta
Iiopissa tehdään selainpohjaisten sovellusten front end -ohjelmointia JavaScript-ohjelmointikielellä. Yrityksen asiakkaita ovat suomalaiset ja ruotsalaiset oppikirjakustantamot, jotka tarjoavat eri kouluasteiden opettajille digitaalisia materiaaleja tuntiopetuksen tueksi.
Juuso Oijala valmistui ohjelmistokehittäjäksi ensimmäisten joukossa Salpauksesta. Hän opiskeli ohjelmistokehittäjäksi ja kirjoitti samalla ylioppilaaksi. Työpaikan hän löysi viimeisen opiskeluvuoden aikana Iiopista.
Lue lisää
KYSY LISÄÄ
Teksti: Kaisa Törmänen |
Kuva: iStock
Kategoriassa: Työelämätarina
Jaa tämä artikkeli: